Tiivistelmä
Olemme sitoutuneet suojaamaan käyttäjiemme yksityisyyttä. Luottamuksesi on meille tärkeää!
Pyrimme jatkuvasti parantamaan teknisiä kyvykkyyksiämme tarjotaksemme sinulle valintoja tietojen käsittelyyn liittyen sekä toteuttaaksemme tietosuoja-asetuksen mukaiset oikeutesi saumattomasti. Kohdasta 16 löydät listan vaikutusmahdollisuuksista.
Jaamme käsittelemämme tiedot käyttäjän antamiin, verkkopalveluiden käytöstä havainnoituihin ja analytiikan avulla johdettuihin tietoihin.
Käytämme dataa palveluiden toimittamiseen ja personointiin, asiakaspalveluun, markkinointiin, tuotekehitykseen sekä osuvamman mainonnan näyttämiseen.
Tämän tietosuojalausekkeen lisäksi tietosuojaportaalistamme löytyy paljon lisätietoja liittyen datan käsittelyyn ja käytäntöihimme.
Tietosuojalausekkeemme on jaettu kolmeen kokonaisuuteen: henkilötietojen käsittely osaketori.net -palvelussa, kumppaneiden; kolmansien osapuolten tietojenkäsittely; sinun oikeutesi käyttäjänä.
Varsinainen tietosuojalauseke
I – Henkilötietojen käsittely Osaketori.net -palvelussa:
Sterly Oy on sitoutunut suojaamaan palveluidensa käyttäjien yksityisyyttä EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen, lain sähköisen viestinnän palveluista (917/2014) sekä muun soveltuvan lainsäädännön mukaisesti. Olemme sitoutuneet noudattamaan myös toimialan itsesääntelyä, kuten Suomen Asiakkuusmarkkinointiliitto ry:n (”ASML”) suoramarkkinointia koskevia käytännesääntöjä, joihin voit tutustua tarkemmin täällä, sekä Interactive Advertising Bureaun (”IAB”) kohdennetun verkkomainonnan itsesääntelyohjeistusta, johon voi tutustua
tarkemmin täällä.
1. Millaisia tietoja minusta käsitellään?
Keräämme käyttäjästä tämän tietosuojalausekkeen kohdassa 2 kuvattujen käyttötarkoitusten kannalta tarpeellisia henkilötietoja.
Käyttäjän antamat tai henkilökohtaisesti tunnistavat tiedot:
- nimi ja yhteystiedot, kuten, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite
- digitaalisen tilin edellyttämät rekisteröitymistiedot, kuten käyttäjätunnus, nimimerkki, salasana ja muu mahdollinen yksilöivä tunnus
- demografiatiedot, kuten ikä, sukupuoli, arvo tai ammatti ja äidinkieli
- asiakassuhdetta koskevat tiedot, kuten laskutus- ja maksutiedot, tuote- ja tilaustiedot, asiakaspalautteet ja yhteydenotot, arvonta- ja kilpailuvastaustiedot sekä peruutustiedot
- käyttäjän antamat profiili- ja kiinnostustiedot
- luvat ja suostumukset
- tarjonnanestotiedot
- tallennetut asiakaspalvelu- ja puhelinmyyntitallenteet
- kyselyihin ja tutkimuksiin annetut tiedot
- muut käyttäjältä kerätyt tiedot
Palveluiden käytöstä havainnoidut tiedot:
- Palvelun ominaisuuksien käyttö- ja selaustiedot, mainokset jotka on näytetty sekä tiedot mainosten klikkaamisesta.
- Sivu, jolta käyttäjä on siirtynyt sivuillemme, laitteen malli, yksilöllinen laite- ja/tai evästetunniste, tiedonkeruun kanava (internetselain, mobiiliselain, sovellus), selaimen versio, IP-osoite, istuntotunniste, istunnon aika ja kesto sekä näytön tarkkuus ja käyttöjärjestelmä.
- Digitaalisen tilin, kuten Osaketori.net -tilin, kautta tunnistetun käyttäjän tunnisteena on tyypillisesti sattumanvaraisesti luotu numerosarja.
- Havainnoidun, ei kirjautuneen, käyttäjän tunnisteena on tyypillisesti eväste tai muu vastaava tunniste.
- Muut käyttäjän suostumuksella kerätyt tiedot.
Palveluiden käytöstä tai muista tiedoista johdetut tiedot:
- Johdetulla tiedolla tarkoitetaan tietoa, joka on päätelty analytiikan avulla palvelun havaitusta käytöstä ja / tai asiakkaan itse antamista tiedoista esimerkiksi käyttäjän mahdolliset kiinnostuksen kohteet tai segmentointi tietynlaisten käyttäjien ryhmään.
Markkinointirekisterimme tiedot:
- Puhelinmyynnin markkinointirekisteriimme tallennamme tiedot käyttäjän nimestä, arvosta tai ammatista, iästä, sukupuolesta ja äidinkielestä, sekä suppea yhteenveto tilaus- ja tarjoushistoriasta sekä yhteystiedot yhteydenottoa varten. Voimme merkitä käyttäjän tiedot markkinointirekisteriimme kun tämän asiakkuus on päättynyt tai jos käyttäjä on antanut meille yhteistietonsa esimerkiksi kilpailun yhteydessä.
2. Mihin tarkoitukseen henkilötietojani käsitellään?
Käsittelemme henkilötietoja vain ennalta määriteltyihin käyttötarkoituksiin.
- Ostaminen ja tuotteet: toimitamme toteutuneiden transaktioiden yhteydessä kaupan osapuolten yhteystiedot toiselle osapuolelle.
- Tuotekehitys ja raportointi: Kehitämme jatkuvasti tuotteiden ja palveluiden käyttöliittymiä ja käyttökokemusta. Teemme kysely- ja kuluttajatutkimuksia sekä raportteja liiketoiminnan päätöksenteon tueksi.
- Asiakasviestintä, suoramarkkinointi ja asiakaspalvelu: Autamme käyttäjää löytämään kiinnostavia tarjouksia tuotteistamme, sekä pyrimme tarjoamaan käyttäjälle mahdollisimman henkilökohtaista asiakaspalvelua.
- Mainonnan kohdentaminen: Esitämme käyttäjälle mainontaa, joka on todennäköisesti käyttäjää kiinnostavaa. Kohdennus perustuu käyttäjästä kerätyistä tiedoista analytiikan avulla johdettuihin
tietoihin, kuten laskettuihin kiinnostuksen kohteisiin tai segmentteihin.
Lisäksi käsittelemme henkilötietoja lakisääteisiin velvollisuuksiimme, kuten kirjanpitoon, sekä väärinkäytösten ehkäisyyn ja palvelun jatkuvuuden takaamiseksi (esimerkiksi tallentamalla varmuuskopioita ja auditointilokeja).
Emme käsittele henkilötietoja automaattiseen päätöksentekoon, jolla voisi olla oikeusvaikutuksia tai vastaavia merkittäviä vaikutuksia sinuun.
3. Millä perusteella henkilötietojani käsitellään?
Käsittelemme henkilötietoja eri oikeusperusteilla riippuen tilanteesta ja käyttötarkoituksesta.
- Sopimus: Kun tilaat tai ostat palveluitamme, käsittelemme tietojasi perustuen sopimussuhteeseen. Sopimusta varten käsittelemme vain tietoja jotka ovat tarpeen sovitun palvelun toimittamista varten, eli tyypillisesti yhteystietoja sekä palvelun ominaisuuksien toteuttamiseen tarvittavia tietoja
- Suostumus: Kun lähetämme sinulle sähköisiä markkinointiviestejä tai kohdennamme sinulle mainontaa verkkopalveluissa, käsittelemme tietojasi suostumukseen perustuen.
- Lakisääteinen velvollisuus: Säilytämme laskutustietoja lain vaatiman ajan verotusta ja kirjanpitoa varten.
- Oikeutettu etu: Oikeutetulla edulla viitataan yrityksemme tarpeeseen käsitellä tietoa liiketoiminnan hallintaan ja sen kehittämistä varten. Näillä toimenpiteillä varmistamme myös asiakkaan etujen toteutumisen. Esimerkiksi:
- Tuotekehitys (pyrimme jatkuvasti jalostamaan palveluidemme käyttökokemusta ja parantamaan palveluiden ominaisuuksia perustuen niiden käyttöön)
- Liiketoiminnan raportointi (mittaamme tilausten kehittymistä ja mainosten näkyvyyttä, jotta voimme toimia tehokkaasti ja suunnitella palveluiden kehitystä)
- Tietojen suojaaminen (varmistamme, että verkko- ja mobiilisivuillamme sovelluksissamme ja tietokannoissamme toteutetaan riittävät tietoturvatoimenpiteet)
- Väärinkäytösten ehkäisy (käyttölokien tallennus, puheluiden tallennus)
- Asiakaspalvelu (asiakaspalveluun lähetettyjen pyyntöjen kirjaus)
- Uusien tarjousten tekeminen asiakkaille suoramarkkinoinnin kautta siten, että huomioimme asiakkaiden todennäköiset kiinnostukset ja vältämme turhat yhteydenotot.
Kun käsittelemme henkilötietoja perustuen oikeutettuun etuun, punnitsemme aina käsittelyn hyödyt ja mahdolliset haitat asiakkaille. Minimoimme myös tunnistavan henkilötiedon.
4. Miten tietojani yhdistetään?
Säilytämme palveluiden käytöstä havainnoituja ja johdettuja tietoja yhdistettyinä sattumanvaraisesti luotuihin tunnisteisiin joista käyttäjää ei voida tunnistaa henkilökohtaisesti.
Jos käyttäjä on luonut Osaketori.net -tilin, voimme kohdassa 2. mainittuja käyttötarkoituksia varten rikastuttaa toisillaan tilin tietoja ja palveluiden käytöstä havainnoituja tietoja. Esimerkiksi jos käyttäjä tuo Osaketori.net – tiliinsä tuote- ja / tai tilaustietoja hallinnoitavaksi tilillä, voimme kohdentaa mainontaa tilaushistoriaan perustuen. Tietojen yhdistely ja käyttö mainonnan ja markkinointiviestien kohdentamista varten edellyttää käyttäjän suostumusta.
5. Kuinka kauan tietojani säilytetään?
Säilytämme käyttäjän tietoja vain niin kauan kuin on tarpeen yllä kohdassa 2 määriteltyjen tarkoitusten toteuttamiseksi kulloinkin voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti.
• Käyttäjän tilaus- ja kontaktihistoriatietoja sekä Osaketori.net -tilin tietoja säilytetään aktiivisen asiakkuuden ajan sekä 3 vuotta asiakkuuden loppumisen jälkeen. Asiakkuutta määriteltäessä
huomioidaan asiakkaan ostot, tilaukset aktiivisuus digitaalisella tilillä sekä sähköpostimarkkinointiluvat ja uutiskirjetilaukset.
• Ennen kuin digitaalinen tili poistetaan, käyttäjää informoidaan asiasta ja pyydetään uudistamaan käyttöoikeutensa mikäli hän katsoo edelleen tarvitsevansa tiliä.
• Pysyvässä markkinointirekisterissämme voidaan säilyttää rajattua tietosisältöä puhelinmarkkinointia varten (tiedot käyttäjän nimestä, arvosta tai ammatista, iästä, sukupuolesta ja äidinkielestä, sekä suppea yhteenveto tilaus- ja tarjoushistoriasta ja yhteystiedot puhelimitse tapahtuvaa yhteydenottoa varten.)
• Säilytämme kirjanpito- tai muuta pakottavaa lainsäädäntöä varten tarpeellisia henkilötietoja myös sen jälkeen, kun käyttäjän tiedot on muutoin poistettu. Kirjanpitoa varten säilytämme tositteita tilauksista kuusi vuotta.
Palveluiden käytöstä havainnoituja tietoja säilytetään:
• Säilytämme palveluiden käytöstä havainnoituja tietoja enintään kaksi vuotta tietojen keräämisestä. Riippuen käyttötarkoituksesta, johon tiedot on kerätty, saatamme säilyttää tietoja myös lyhyemmän aikaa.
• Jos tiedolla on liiketoiminnallista arvoa, voimme poiston sijaan anonymisoida tiedon esimerkiksi aggregoimalla tiedon niin, ettei tietoa enää voida yhdistää yksittäiseen henkilöön.
6. Miten henkilötietoni suojataan?
Käytämme tarpeellisia teknisiä ja organisatorisia tietoturvakeinoja henkilötietojen suojaamiseksi oikeudetonta pääsyä, luovuttamista, hävittämistä tai muuta oikeudetonta käsittelyä vastaan. Tällaisia keinoja ovat muun muassa palomuurien, salaustekniikoiden, turvallisten laitetilojen käyttö, asianmukainen kulunvalvonta, hallittu käyttöoikeuksien myöntäminen ja niiden käytön valvonta, salaustekniikoiden käyttö, henkilötietojen käsittelyyn osallistuvan henkilöstön ohjeistaminen sekä alihankkijoiden huolellinen valinta.
7. Mistä lähteistä tietoni kerätään?
Pääasiallisesti henkilötiedot kerätään käyttäjältä itseltään oston, tilauksen tai rekisteröitymisen yhteydessä taikka myöhemmin asiakkuuden aikana. Jäljempänä kuvattujen tekniikoiden, kuten evästeiden, avulla voimme myös kerätä havainnoitua tietoa siitä, miten palveluitamme käytetään.
Lisäksi keräämme tietoja Suomen Asiakkuusmarkkinointiliiton ylläpitämästä Robinson-kieltorekisteristä, väestötietojärjestelmästä sekä muista vastaavista julkisista tai yksityisistä rekistereistä.
8. Kuka käsittelee henkilötietojani?
Sterly Oy voi käsitellä tietoja hallinnollisiin tarkoituksiin tämän tietosuojalausekkeen ja lakien mukaisesti. Lisäksi käytämme alihankkijoita, jotka käsittelevät henkilötietoja puolestamme tämän tietosuojalausekkeen mukaisesti. Takaamme näiden yritysten kanssa sopimusjärjestelyin, että henkilötietoja käsitellään lakien mukaisesti. Alihankkijamme huolehtivat muun muassa digitaalisten palveluiden kehittämisestä ja konsultoinnista; tiedon varastoinnista ja teknisestä infrastruktuurin hallinnasta; maksuliikenteen hoitamisesta; laskutuksesta; analytiikasta ja datan hallinnasta; markkinatutkimuksista ja kuluttajakyselyistä; markkinoinnin palveluista (sähköpostiviestintään liittyvät ratkaisut, puhelinmyyntiyritykset); ja mainosteknologioista sekä
mediatilan myynnistä.
9. Luovutetaanko henkilötietojani kolmansille osapuolille?
Emme myy, vuokraa tai luovuta tunnistetun käyttäjän henkilötietoja kolmansille osapuolille muissa kuin alla esitetyissä tapauksissa.
• Voimme luovuttaa käyttäjän tietoja kolmansille osapuolille, mikäli käyttäjä on antanut siihen suostumuksensa tai meillä on joku muu laillinen peruste luovutukseen.
• Voimme luovuttaa mainostajillemme mainonnan kohdentamista varten segmenttitietoja havainnoiduista käyttäjistä. Mainostajat eivät saa yhdistää näitä tietoja tunnistetun käyttäjän
henkilötietoihin ilman käyttäjän suostumusta.
• Voimme luovuttaa käyttäjän henkilötietoja toimivaltaisten viranomaisten tai muiden tahojen esittämien vaatimusten edellyttämällä, kulloinkin voimassaolevaan lainsäädäntöön perustuvalla, tavalla.
• Voimme luovuttaa tietoja tieteellistä tai historiallista tutkimusta varten.
• Mikäli myymme, ostamme, fuusioimme tai muutoin järjestelemme liiketoimintaamme, käyttäjän henkilötietoja voidaan luovuttaa ostajille ja näiden neuvonantajille.
• Palvelukohtaisten rekisteriselosteiden mukaisesti tietoja voidaan luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin ja muihin vastaaviin selvityksiin
lakien mukaisesti.
• Jos käyttäjä on antanut suostumuksensa Sterly Oy:n yhteistyökumppaneiden sähköiseen suoramarkkinointiin, voidaan käyttäjän tietoja luovuttaa tarkoin valituille yhteistyökumppaneille
markkinointitarkoituksiin.
• Voimme luovuttaa laskuja yrityksille, jotka perivät saatavia.
10. Käytetäänkö sivustoilla evästeitä ja mitä ne ovat?
Keräämme käyttäjän päätelaitetta koskevia tietoja evästeiden (”cookies”) ja muiden vastaavien tekniikoiden, kuten selaimen paikallisen tietovaraston, avulla. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka selain tallentaa käyttäjän päätelaitteelle. Evästeet sisältävät usein nimettömän, yksilöllisen tunnisteen, jonka avulla voimme tunnistaa ja laskea sivustollamme vierailevat selaimet.
11. Onko mahdollista, että joku muu taho kerää tietoja vierailustani Osaketori.net sivustoilla?
Kolmansilla osapuolilla tarkoitetaan Sterly Oy:n ulkopuolisia tahoja, kuten mainostajia, mainosverkostoja sekä mittaus- ja seurantapalveluiden tarjoajia. Nämä ns. kolmannet osapuolet voivat asettaa evästeitä käyttäjän päätelaitteelle käyttäjän vieraillessa palveluissamme esimerkiksi tarjotakseen käyttäjälle kohdennettua mainontaa tai tilastoidakseen eri sivustojen kävijämääriä. Koska käyttäjän selain pyytää tällöin kolmannen osapuolen asettamia mainoksia Osaketori.net:in ulkopuoliselta palvelimelta, nämä kolmannet osapuolet voivat katsella, muokata tai asettaa omia evästeitään aivan kuin käyttäjä olisi näiden sivustoilla. Sopimusjärjestelyin takaamme, että nämä kolmannet osapuolet noudattavat kulloinkin voimassaolevaa lainsäädäntöä sekä alan
itsesääntelyohjeistuksia.
Palveluissamme voi olla käytössä ns. yhteisöliitännäisiä, kuten Facebookin tykkää-painike. Esimerkiksi Facebookin yhteisöliitännäisten painikkeet saattavat näkyä osassa palveluitamme, mutta niiden sisältö tulee suoraan Facebookista. Kun kävijä vierailee palvelussamme, Facebookin yhteisöliitännäinen tunnistaa, että käyttäjä on kirjautuneena Facebookiin, ja tällöin sivu näyttää räätälöidyn sisällön liitännäisessä, ikään kuin käyttäjä olisi sivustolla Facebook.com. Jos käyttäjä ei ole kirjautunut Facebookiin, yhteisöliitännäiset eivät näytä räätälöityä sisältöä. Facebook voi kerätä tietoa kävijän vierailusta kulloinkin voimassaolevien yksityisyydensuojaa koskevien ehtojensa mukaisesti. Facebook ei luovuta keräämiään tietoja Sterly Oy:lle, ellei käyttäjä ole
antanut tähän nimenomaista suostumustaan.
Käyttäjä voi tutustua yhteisöpalveluihin ehtoihin kussakin palvelussa. Yksityisyydensuojaa koskeviin ehtoihin voi Facebookin osalta tutustua täällä, Twitterin osalta täällä ja Google+:n osalta täällä.
Palvelumme voivat myös sisältää linkkejä muihin kuin yllä mainittuihin sivustoihin, mutta emme vastaa näiden ulkopuolisten sivustojen yksityisyydensuojakäytännöistä tai sisällöistä. Suosittelemme tutustumaan jokaisen sivuston yksityisyydensuojaa koskeviin ehtoihin.
12. Miten voin käyttää tietosuoja-asetuksen mukaisia oikeuksiani?
Osaketori.net palvelun käyttäjillä on oikeus:
• Saada pääsy käsiteltyihin henkilötietoihin ja pyytää tietojen siirtoa järjestelmästä toiseen. *)
• Pyytää tietojen oikaisua, rajoitusta ja poistoa. *)
• Oikeus olla joutumatta sellaisen automaattisen päätöksen teon kohteeksi, jolla on oikeusvaikutuksia tai vastaavia merkittäviä vaikutuksia.
• Vastustaa tietojen käsittelyä oikeutetun edun perusteella mukaan lukien käsittelyä suoramarkkinointitarkoituksissa.
• Saada tietoa henkilötietojen käsittelystä, sekä saada tieto korkean riskin aiheuttavasta henkilötietojen tietoturvaloukkauksesta.
• Peruuttaa henkilötietojen käsittelyyn annettu suostumus.
• Valittaa henkilötietojen käsittelystä valvovalle viranomaiselle. Valituksen voi tehdä tietosuojavaltuutetun toimiston verkkosivuston kautta: http://www.tietosuoja.fi/fi/.
*) Nämä oikeudet voidaan toteuttaa vain, jos pystymme tunnistamaan käyttäjän henkilökohtaisesti.
13. Voidaanko tätä tietosuojalauseketta muuttaa?
Kehitämme palvelujamme jatkuvasti ja pidätämme itsellämme oikeuden muuttaa tätä tietosuojalauseketta ilmoittamalla siitä palveluissamme. Muutokset voivat perustua myös lainsäädännön muuttumiseen. Suosittelemme tutustumaan tietosuojalausekkeen sisältöön säännöllisesti.
14. Mihin voin ottaa yhteyttä?
Käyttäjä voi lähettää tietosuojaan ja tähän tietosuojalausekkeeseen liittyvät tiedustelut sekä mahdolliset markkinoinnin tai mainonnan kohdentamiseen liittyvät reklamaatiot osoitteeseen:
Rekisterinpitäjä:
Sterly Oy
Lapinlahdenkatu 16
00180 Helsinki